C2 // Kauden yhdeksäs kierros Jyväskylässä
9.3.2020 6:12 Uutisointi / 05-pojat

Panttereille voitot Killerillä päivän molemmista peleistä

Pantterilauma starttasi matkaan C2-poikien sarjapeleihin 7.3.2020 Jyväskylään Killerin liikuntakeskukselle aamuvarhaisella. Oli selkeästi havaittavissa, että kyseessä oli ainakin ennakko olettamien perusteella tämän sarjakauden viimeinen bussireissu. Kun bussi kaartoi matkaan Urheilutalolta puoli kahdeksan kieppeissä, niin bussin takaosastolla oli heti täysi rähinä käynnissä boomboxin säestyksellä – tämä ei kuitenkaan yllättänyt taustajoukkoja. Pojat on poikia.

Viikonlopun ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui FoSu Forssasta. Peli alkoi pantterien painostuksella mutta ensimmäisen maalin pääsi iskemään vastustaja. Tästä sisuuntuneina pantterilauma otti tilanteen haltuun ja nakutti pari näyttävää maalia läpiajoista suoraan maalivahdin heittämistä mainioista avauksista. Erätauolle siirryttiin mukavassa 4-1 johtotilanteessa. Toisen erän avausmaalista vastasi taas FoSu mutta pantterit eivät kuitenkaan antaneet vastustajalle juurikaan mahdollisuuksia ja erän loppupuolella pantterit heilutti maaliverkkoa kolmeen otteeseen ja tilanne erätauolle siirryttäessä 7-2 panttereille. Kolmannen erän alussa pantterit kasvatti johtoaan iskemällä pari lisämaalia. Erän loppupuolella FoSu iski vielä yhden kavennusosuman lähitilanteesta sillä seurauksella, että pantterit joutui vaihtamaan maalivahtia. Sen verran tuli tilanteessa mailaa sormille. Erän loppu sujui pantterikomennossa ja muutaman lisäosuman jälkeen pelistä voitto panttereille lukemin 11-3.

Tunnin tauon jälkeen edessä oli päivän toinen ottelu paikallista O2-Jyväskylää vastaan. Peli käyntiin ja kolmen minuutin jälkeen pantterit johdossa 2-0. Pelin hallinta oli heti alkuminuuteista lähtien hienosti hallussa ja samaa meininkiä jatkettiin erän loppuun saakka ja erätauolle siirryttiin panttereiden johtaessa peliä 5-0. Toisessa erässä pantterit jatkoi pelin hallintaa ja ei antanut O2:lle juuri mahdollisuuksia ja tämä alkoi myös näkymään osittain vastustajan pelaajien turhautumisena, jonka seurauksena päästiin myös erän lopussa näkemään panttereiden kauden toinen rangaistuslaukaus. Rauhallinen lähestyminen, viileä harhautus ja pallo verkon perille – pantterit erätauolle 7-0 johdossa. Kolmas erä oli loppuen lopuksi melko rikkinäinen mutta eteni kuitenkin selkeässä pantterikomennossa. Sen verran kovassa pommituksessa vastustajan maalivahti oli koko erän ajan. Muutama maali molemmille joukkueille ja loppulukemat 9-2 panttereille.

Näin jälkikäteen todeten kaksi voittoa oli se mitä pantterit lähti hakemaan ja se myös tehtiin. Tällä tuloksella runkosarjan kolmen kärjen järjestys ratkaistaan vasta kauden viimeisellä kierroksella Forssassa. Pantterit on sarjassa toisena vain pisteen päässä kärkijoukkueesta. Forssassa myös nähdään tämä kärkijoukkueiden välinen keskinäinen ottelu, joten varsin herkullisista asetelmista lähdetään viimeiseen sarjapelikierrokseen. Mikäs sen mukavampaa, kuin pelata pelejä, joissa panokset ovat kohdillaan. Pantterit valmistautuu tuleviin koitoksiin tiukalla treenillä ja pelaamalla harjoitusottelun Lahden Pelicans SB:tä vastaan – aiempien kohtaamisten perusteella tästä saadaan hyvä harjoite viimeisiin sarjapeleihin, jotka pelataan siis 22.3.2020 Forssassa. Vastaan tuolloin asettuvat SB Hirvensalo ja SBS Lieto.

Muutoin joukkueen suorituksia kannattaa edelleen tsekkailla tulospalvelun kautta osoitteesta: https://salibandy.fi/tulokset/#/sarja/c2-pojat-lr-ss-lohko-c/6327


   
Lisää uutisia
05-pojat
«  Toukokuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031
 
Kategoriat